Kirjoitukset

Koronakurimuksen jälkeen pohditaan joka taholla, miten Suomi saadaan uudelleen nousuun. Hallituksen tämän viikon lisätalousarvioesityksen teemana oli koko Suomi liikkeelle. Esityksessä Pohjois-Suomen painopiste on talouden elvyttäminen tie- ja raideliikenteen investoinneilla.

Koska hallituksen tavoitteena on julkisen talouden pitkän aikavälin tasapainotavoitteesta kiinni pitäminen, on mielestäni valtion ja kansantalouden kannalta tärkeää ottaa esille myös se, miten saadaan valtiolle lisää suoria tuloja kasvavien menojen maksamiseen. Pelkillä veron korotuksilla ja leikkauksilla ei tätä valtavaa julkisen talouden vajetta saada katettua. Myöskään uusien työpaikkojen lisääntyminen ei ratkaise kokonaan tätä ongelmaa.

Suomen valtion kansallisvarallisuutta ovat valtion metsät ja ne sijaitsevat pääosin Kainuussa ja Lapissa. Valtio omistaa noin puolet Kainuun ja Itä-Lapin talousmetsistä, joten kysymys kuuluu, miten saadaan näiden alueiden puuraaka-aineen jalostusarvo hyödyttämään alue- ja kansantaloutta.

Olen jo vuodesta 2015 saakka esittänyt uusien biotuotetehtaiden rakentamista raaka-ainevarantojen keskelle, Paltamoon ja Kemijärvelle. Koska valtio omistaa noin puolet Kainuun ja Itä-Lapin talousmetsistä, sillä on suurena raaka-aineen omistajana oikeus ja velvollisuus osallistua investointeihin. Valtion tehtävänä on edistää ja vahvistaa alueiden mahdollisuuksia. Valtion rooli uusien tehdasinvestointien realisoitumisessa Paltamoon ja Kemijärvelle on ratkaisevan tärkeä.

Näiden Pohjois-Suomen tehdashankkeiden merkitys Suomen kansantaloudelle on suuri, jos valtio on merkittävänä omistajana molemmissa tehdasyhtiöissä. Tämä johtuu siitä, että tällöin tehtaiden käyttökatteesta saadaan vähintään satojen miljoonien eurojen tulot vuosittain valtion kassaan. Lisäksi, kun valtio omistaa noin puolet jalostettavasta puuraaka-aineesta, tulee paremman puun tehdashinnan kautta lisää tuloja valtiolle.

Paltamon ja Kemijärven tehtaiden suunniteltu tuotantomäärä on yhteensä 1,3 miljoonaa sellutonnia. Se on lähes yhtä suuri kuin on Metsä Groupin Kemiin tehtaan suunniteltu tuotantomäärä. Kestävän kuitupuun hakkuumäärän mukaan on Pohjois-Suomeen on mahdollista rakentaa kolme uutta biotuotetehdasta, joiden tuotantomäärä on 600 000 – 700 000 sellutonnia / tehdas. 

Tällä hetkellä Kainuun ja Itä-Lapin havu- ja koivukuitupuut viedään jalostettavaksi pitkien matkojen päähän alueiden ulkopuolelle ja jopa valtion tuella. Kuljetuksen maksavat metsänomistajat alentuneena kantohintana ja korjuu-urakoitsijat alentuneena korjuutaksana.  Voidaan perustellusti kysyä, onko mitään järkeä kuljettaa kuitupuut esimerkiksi Kuhmon ja Suomussalmen perukoilta tai Savukosken kairoilta jalostettavaksi meren rannalle Kemiin, Ouluun tai Pietarsaareen? 

Kun muutetaan Paltamon ja Kemijärven tehtaiden suunniteltu puuraaka-aineen käyttömäärä, yhteensä noin 7 miljoona kuutiota, tonneiksi, saadaan yhteensä noin 5,6 miljoonaa tonnia vuodessa. Kun tästä puumäärästä vähennetään tehtaissa jalostettavan sellujalosteiden määrä, saadaan määräksi: 5,6 milj. tonnia – 1,3 milj. tonnia = 4,3 milj. tonnia vuodessa.

Tämä tarkoittaa sitä, että mikäli Kainuun ja Itä-Lapin kuitupuut kuljetetaan näiden alueiden ulkopuolelle jalostettavaksi, syntyy siitä vuosittain tie- ja rautatieverkostolle noin 4,3 miljoonan tonnin ylimääräinen kuljetus. 

Hiilijalanjäljen minimoinnin on oltava tehtaiden suunnittelun lähtökohtana. Kun jalostus tehdään raaka-ainevarantojen keskellä, pystytään kuljetuksen aiheuttama hiilijalanjälki minimoimaan verrattuna siihen, että puuraaka-aine kuljetaan kauas Kainuun tai Itä-Lapin ulkopuolelle juna- tai rekkakuljetuksena. Valtion maksettavaksi tulee myös infran kulumisen kustannukset. 

Näiden tehdashankkeiden realisoitumisen myötä aluetalous ja kansantalous saavat pääomaa, jolla voidaan paikata kansantalouteen syntynyttä kestävyys vajetta sekä rahoittaa esimerkiksi kaikkien suomalaisten tarvitsemia palveluja, koulutusta ja uusia kehityskohteita. Tämä on uudenajan aluepolitiikkaa parhaimmillaan. Uudenajan aluepolitiikka on vastakohta siirtomaapolitiikalle. Kun kuitupuuraaka-aine jalostetaan raaka-ainevarantojen keskellä, näiden alueiden on mahdollista kehittyä ja kasvaa omiin raaka-ainevaroihin perustuvan jalostuksen avulla.

Suomessa asiat ovat jo pitkään olleet pääsääntöisesti hyvin. Ei kuitenkaan ole syytä olla liian luottavainen, sillä globaalit ongelmat näkyvät myös meillä. Esimerkiksi luonnonmullistukset, sodat, kansainvälisen talouden ongelmat tai epidemiat voivat nopeastikin vaikuttaa myös meihin. Koronaviruksen takia monet matkasuunnitelmat ovat jo menneet uusiksi myös meillä.

Huoltovarmuudesta puhutaan usein, mutta pääsääntöisesti vain sivulauseissa. Huoltovarmuus mainitaan, kun halutaan kertoa vielä yksi peruste jonkin asian puolesta.

Yhtenä selityksenä tälle voi olla se, että Suomessa asiat ovat huoltovarmuuden näkökulmasta hoidettu hyvin. Ei siitä puhuta, mikä toimii vaan siitä, mikä menee rikki.

HUOLTOVARMUUS kannattaisi välillä nostaa myös keskiöön. Huoltovarmuuskeskus toteaa seuraava: Suomella on runsaasti vahvuuksia, jotka auttavat ylläpitämään kansallista huoltovarmuuttamme. Tällaisia ovat esimerkiksi runsaat luonnonvarat, hyvä elintarviketuotantokyky, kehittynyt hyvinvointi- ja koulutusjärjestelmä sekä hyvin toimiva fyysinen ja sähköinen infrastruktuuri.

Asiat ovat siis kunnossa ja sellaisena ne myös tulee pitää.

Otetaan esimerkkinä maatalous. Kotimainen ruoka nauttii arvostusta. Se on puhdasta, terveellistä, alkuperä tunnetaan ja se maistuu hyvältä. Aika-ajoin saamme kuitenkin lukea uutisista, kuinka ulkomainen ruoka on vienyt hintakilpailussa voiton. Kaikkea ei täällä tietysti kannata kasvattaa, mutta kyllä Suomen tulee olla ruoantuotannossa omavarainen jo huoltovarmuudenkin takia.

Huoltovarmuuden näkökulmasta ei riitä, että pellot on raivattu ja koneet ovat kunnossa. Peltojen pitää myös olla aktiivisesti viljelyksessä ja koko elintarvikeketjun toiminnassa. Tähän kaikkeen tarvitaan osaavia tekijöitä, jotka ylläpitävät ja kehittävät osaamistaan. Tällaisia tekijöitä ei synny itsestään, ellei kotimainen maatalous ole houkutteleva elinkeino, joka tarjoaa myös mahdollisuuden menestyä.

Sama pätee myös metsiin ja muihin luonnonvaroihin. Ei riitä, että metsät ja kaivokset ovat olemassa, vaan niiden tulee olla myös aktiivisessa käytössä. Metsä- ja luonnonvarapolitiikkamme on oltava pitkäjänteistä ja kansallisen etumme mukaista.

SUOMI ON JO PITKÄÄN ostanut osan sähköstään ulkomailta. Erityisesti kovilla pakkasilla, huippukulutuksen aikaan, ovat rajat ylittävät siirtolinjat tulleet tarpeeseen. Suurta huolta ei energia-alallakaan ole. Energiatuotantomme on hajautunut noin 25 erilaiseen energialähteeseen, mikä tukee huoltovarmuutta.

Huoltovarmuuttamme ei kannata laittaa yhden tai kahden kortin varaan. Meidän on huolehdittava, että Suomessa on riittävän monipuolista toimintaa ja osaamista. Valtion on mahdollistettava laaja-alainen yritystoiminta sekä tarjottava toiminnalle menestymisen mahdollisuudet.

Ei siitä puhuta, mikä toimii vaan siitä, mikä menee rikki.

Kirjoitus on julkaistu Kainuun sanomissa 21.2.2020

Eduskuntatyö alkoi vauhdilla. Keskiviikkona 27.11.2019 suljin Kuhmon maataloustoimiston oven ja torstaina 28.11.2019 aloitin Kainuun kansan edustamisen eduskunnan kyselytunnilla. Ja vauhtia on siitä lähtien riittänyt.

Olen tuonut maakuntamme huolenaiheita esille eduskunnassa ja olen saanut siitä monipuolista palautetta.

Viimeisin on ollut 13.1.2020 kirjoitettu blogiteksti Suomenluonto.fi sivustolle otsikolla: ”Maallemuuttajille kannanhoidollista torjuntaa”.

Jouduin varsin jyrkän henkilöön käyvän kritiikin kohteeksi. Kirjoittajat muun muassa luonnehtivat minua taantumukselliseksi päättäjäksi, joka silmät kiiluen ajaa Kainuuseen sellutehdasta ja haluaa ampua kaikki mahdolliset sudet.

Itse näen asiat täysin toisella tavalla. Suomalainen metsätalous on maailmanlaajuinen menestystarina ympäristöarvojen huomioimisessa. Itse näen, että huippumoderni biotuotetehdas Kainuuseen olisi parasta, mitä maakunnallemme on tapahtunut sitten Kostamuksen rakentamisen 1970-luvun lopulta lähtien.

Koen, että miljardiluokan investoinnin ajaminen kotimaakuntaani on suorastaan velvollisuuteni kainuulaisena ja kuhmolaisena kansanedustajana.

Suomessa on paljon puuta ja metsää, että sitä riittää uusista biotuotetehtaista huolimattakin hakkuiden lisäksi kosolti myös suojeltavaksi.

Onneksi Marinin hallitus edistääkin politiikassaan metsien suojelua muun muassa Metso-ohjelmien kautta. Hakkuumäärät eivät saa ylittää Luonnonvarakeskuksen kestäviä hakkuutasoja.

Mitä tulee susiin, niin esittämäni kritiikki on koskenut vain niin sanottuja häirikkösusia, jotka ovat menettäneet luontaisen pelkonsa ihmistä kohtaan.

Tiedän Kuhmossakin tapahtuneen vaaratilanteen, jossa perheen pienimmät ovat joutuneet omin silmin todistamaan suden hyökkäyksen pentukoiran kimppuun. Onneksi perheen isä ehti pelastaa koiranpennun, joka jäi henkiin.

Susi kuuluu Suomen luontoon, mutta myös maaseudun ihmisten täysin perusteltuja huolia on kuultava ja heidät on otettava vakavasti. Häirikkösudet on pystyttävä tarpeen vaatiessa lopettamaan.

Lisäksi susikannan kasvaessa kannanhoidolliselle metsästykselle löytyy selvät perusteet ja päätökset on pystyttävä tekemään kansallisella tasolla.

Toivon, että kotiseudullani Kainuussa ja muutenkin suomalaisella maaseudulla voi tulevaisuudessa elää eri tavoin ajattelevia ihmisiä, jotka kunnioittavat toistensa mielipiteitä ja kykenevät rakentavaan keskusteluun poikkeavistakin näkemyksistä huolimatta.

Tuomas Kettunen
Kirjoittaja on kuhmolainen Keskustan kansanedustaja

Kolumni on julkaistu Kainuun sanomissa 17.1.2020

Olen seurannut viimeaikaista keskustelua metsien käytöstä ja hiilinielusta, jossa on ollut runsaasti asiavirheitä ja väärinymmärrystä. Metsien merkitys on suuri Kainuulle ja koko Suomelle niin talouden kuin ilmastonmuutoksenkin kannalta.
Metsänhakkuissa tehdään päätehakkuita(avohakkuut) ja harvennushakkuita. Avohakkuiden puutavarasta suurin osa on tukkia mm. puurakentamisen tarpeisiin. Tässä kohtaa tulee keskusteluissa selkeä ristiriita, kun ollaan vaatimassa puurakentamisen lisäämistä, mutta raaka-aineen saatavuutta halutaan merkittävästi vähentää avohakkuukielloilla.
Metsähakkuissa sahoille menee järeä puutavara(tukit) ja sellutehtaille ainespuu(kuitupuu). Toisin sanoen, leimikosta sahat ottavat riittävän järeän puutavaran ja loppu puutavara, mikä ei sahoille kelpaa, menee sellutehtaille.
Sellutehtaiden raaka-aine tulee pääosin harvennushakkuista ja lisäksi tukkipuiden latvaosista sekä huonolaatuisista tyviosista. Lisäksi sahoilta tulee raaka-ainetta sellutehtaille, koska noin 20 % tukkipuusta on pintapuuta, joka haketetaan sellutehtaiden raaka-aineeksi.
Harvennusrästien määrä on suuri ja se aiheuttaa tulevaisuudessa hiilinielun pienenemistä. Mikäli metsien harvennuksia ei tehdä ajallaan, se aiheuttaa kasvun pienenemistä puiden elävän latvuston pienenemisen myötä. Tämän vuoksi puut eivät pysty sitomaan riittävästi hiiltä, koska hiilen sidonta tapahtuu elävän latvuston lehtivihreän yhteyttämisen kautta. Harvennusmetsien puiden kasvulla on merkittävä vaikutus hiilen sitomisessa, koska yhdessä kuutiometrissä puuta on noin 200 kg hiiltä.
Puuta riittää kyllä kaikille käyttäjille. Pelkästään Kainuun alueelta voidaan kestävästi hakata kuitupuuta n. 3,5 milj.m3 ja tukkipuuta n. 2 milj.m3 vuodessa. Tulevaisuudessa on erityisesti kiinnitettävä huomiota siihen, että metsähakkuissa mekaanisen metsäteollisuuden tarpeisiin menee sen laatukriteerit täyttävä puutavara ja sen jälkeen jäljelle jäävä puutavara menee kemiallisen metsäteollisuuden tarpeisiin.
Tulevaisuudessa on varmistettava, että tukkipuun laatukriteerit täyttävä puutavara menee sahoille. Tämä on turvattava tarvittaessa lakimuutoksilla. Koska on vaara, että sellujalosteiden hintojen noustessa ja maksukyvyn parantuessa, sellutehtaiden kattilaan sotkeutuu myös järeä puutavara, mikä ei sinne kuulu.
Valtiolla on Kainuussa ja Lapissa runsaasti harvennusikäistä talousmetsää, joiden harvennuspuu olisi kansantalouden kannalta järkevää kuljettaa lähelle, tulevaisuudessa uusille tehdaspaikkakunnille Paltamoon ja Kemijärvelle. Metsähallitus myy puutavaransa tehtaalle kuljetettuna, jolloin kuljetusmatkat vaikuttavat merkittävästi hintaan ja kannattavuuteen.
Olen viimeiset neljä vuotta ollut aktiivinen keskusteluissa ja kirjoituksissa metsätalouden asioista. Erityisesti olen ollut aktiivinen biotuotetehtaan rakentamiseksi Kainuuseen. Viime eduskuntavaalien vaalikeskusteluissa esitykseni tyrmättiin useassa vaalipaneelissa. Esimerkiksi Kainuun Sanomat uutisoi 12.3.2015 seuraavasti: ”Kyytiä Tuomas Kettunen sai puheistaan ja kirjoituksistaan, joissa hän on puuhannut sellutehdasta Kainuuseen. -Täyttä puppua, jos joku sellaista Kainuuseen lupaa.” Myös kainuulainen puun riittävyys sellutehtaan tarpeisiin kyseenalaistettiin.
Nyt on kysyttävä, onko kainuulainen edunvalvonta tehnyt tarpeeksi vaalikauden aikana. Neljä vuotta sitten Paltamon tehdashanke oli Kemijärven hanketta edellä. Näyttää siltä, että Paltamon tehdashanke on jäänyt muiden hankkeiden jalkoihin.