Suomen tie viemässä kohti Natoa

Venäjän raaka hyökkäys Ukrainaan muutti turvallispolitiikan järjestystä perustavanlaatuisesti. Turvallisuuspoliittiset linjat ovat rajussa liikkeessä koko maailmassa, Euroopassa ja erityisesti meillä Suomessa. Käymme perusteellista keskustelua Suomen turvallisuuspolitiikan suunnasta. Tällä viikolla julkaistiin päivitetty ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko, jota eduskunta tulee ensi viikolla käsittelemään.

Suomelle on parasta muuttuvassa maailmantilanteessa lähteä hakemaan Naton jäsenyyttä. Se luo mahdollisuuksia, mutta myös haasteita, joita meidän ei tule väheksyä. Naton historia ei ole veretön. Jugoslavian, Afganistanin ja Irakin sotilasoperaatiot Yhdysvaltojen johdolla eivät ole olleet varsinaisia menestystarinoita. Niistä on aiheutunut paljon inhimillistä kärsimystä ja siviilejä on kuollut.

Näin ollen on selvää, että puolustusliitossa ollessamme tämän tyyppiset operaatiot ovat hyvin arveluttavia, enkä toivoisi Suomen osallistuvan tällaisiin toimiin. On hyvä, että nämäkin asiat keskustellaan läpi Nato-prosessin aikana. Se luo avoimuutta ja antaa rehelliset lähtökohdat Nato-jäsenyydellemme.

Hakiessamme jäsenyyttä pidän tärkeänä sitä, että sille on laaja puolueiden yksituumaisuus, yli hallitus-oppositiorajojen sekä kansan tuki. Suurin osa puolueista onkin kääntynyt Naton suuntaan ja historiallisesti enemmistö kansastakin on Nato-jäsenyyden kannalla.

Jos Suomen pitkä linja on jotain ollut, se on ollut tosiasioiden tunnustamista ja kansallisen liikkumatilan turvaamista kaikissa olosuhteissa. Nyt olemme tilanteessa, jossa Venäjään ei voi luottaa ja kumppaneita tarvitsemme välttämättä myös sotilaalliseen puolustukseen lännestä. Ratkaisujen pitää palvella kansan etua ja turvaa.

Malttia on tarvittu jokaisessa ratkaisussa, koska ne eivät ole koskaan olleet helppoja. Suomi on kyennyt valitsemaan kuhunkin aikakauteen sopivat ratkaisut, jotka ovat vahvistaneet maamme turvallisuutta ja hyvinvointia. Paasikivi-Kekkosen linja oli välttämätön ja tarpeellinen kylmän sodan aikana, mutta nyt maailma on perustuvanlaatuisesti muuttunut. Kuten presidentti Paasikivikin totesi: ”Kaiken viisauden alku on tosiasian tunnustaminen”.

Suomi on maailman myrskyissä onnistunut löytymään parhaat ratkaisut vaikeissakin tilanteissa. Suomea on johdettu viime sotien jälkeen viisaasti silloisten valtiomiesten johtamana. Tämä viisaus saa varmasti jatkoa.

Venäjän toimet siviilejä – naisia ja lapsia kohtaan ovat äärimmäisen julmia, joita ei pitäisi nykypäivänä tapahtua missään olosuhteissa. En halua tällaisia hirmutekoja tapahtuvan ja olen punninnut tarkasti omaa lopputulemaani kuluneen sodan aikana Naton suhteen.

Jos Suomen valtiojohto tulee esittämään Nato-jäsenyyttä, tulen äänestämään sen puolesta.

Tuomas Kettunen

kansanedustaja (kesk.)

Kolumnikirjoitus on julkaistu Kainuun Sanomissa 15.4.2022