Puretaan kuljetusalalta turhaa byrokratiaa

Kuhmolainen kansanedustajaehdokas Tuomas Kettunen vaatii byrokratian purkamista kuljetusalalta, sillä kuljetusalalla on erilaisista säännöksistä johtuvia ongelmia joiden käyttöönoton yhteydessä on unohdettu kokonaan terveen järjen käyttäminen. Lisäksi kuljetuskustannukset ovat merkittävässä osassa pitkien kulkuyhteyksien Suomessa ja Kainuussa. Ongelmat heijastuvat arkipäiväiseen toimintaan tarpeettoman paljon.

Kettusen mielestä ajoaikamääräyksiin olisi saatava lisää joustavuutta. – Pahimmassa tapauksessa isäntä joutuu jäämään tunnin ajomatkan päähän perheestään, tien varteen nukkumaan. Viikottaiseen ajotuntimäärään tulisi saada joustoa, jotta tuntimäärien ylittäminen olisi mahdollista poikkeustilanteissa, Kettunen linjaa.

Lisäksi kuljettajien tutkintovaatimukset ja jatkuva kurssittaminen vievät liikaa aikaa auton ratista. Ammattiosaamisen osoittaminen tulisi olla mahdollista näyttöperusteisesti. – Mikä järki on istuttaa kuskeja kursseilla, jos asiat ovat kerran jo hallussa? Halutessaan osaaminen tulisi voida osoittaa kokeella, Kettunen vaatii.

Lisäksi Kettunen olisi valmis tarkastelemaan nykyisiä painorajoituksia. Autojen painot tulee kuitenkin rajata siten, että tiestö kantaa raskaan kaluston. – Perustienpidon määrärahojen lisääminen on välttämätöntä, jotta pystymme pitämään tiestön kunnossa ja tavaran liikkeessä, Kettunen paaluttaa.

Lisätietoja
Tuomas Kettunen
p. 040 865 5246
tuomas@tuomaskettunen.fi